Laadukasta siivouspalvelua vuodesta 1995

Menestyksemme takana on vahva panostus työntekijöiden hyvinvointiin ja se näkyy henkilökuntamme motivaatiossa.

Kysy tarjous

Valttina sitoutuneet työntekijät

Toimintamme käynnistyi kasvavaan tarpeeseen jo 90-luvulla. Siitä asti olemme kasvaneet alalle haluavan, osaavan ja sitoutuneen työvoiman kautta.

Henkilöstömme koostuu lähes yksinomaan hyvien verkostojen ja suhteiden kautta rakentuneesta filippiiniläistaustaisista alan osaajista. Työurat meillä ovat pitkiä ja sitoutuminen asiakkaaseen ensiluokkaista.

Pyrimme jatkuvasti kouluttamaan henkilökuntaamme, jotta pystymme palvelemaan uusimpia tietoja hyödyntäen. Työmme merkittävin tavoite on tyytyväinen asiakas ja huolella aikaan saatu lopputulos.

Ajattelutapamme

1960-luvun alussa elettiin kylmän sodan ja voimakkaan kilpavarustelun aikaa. Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kilpailivat herruudesta paitsi maan kamaralla, myös avaruudessa.

Neuvostoliitto oli jo voittanut avaruuskilvan ensimmäiset erän onnistuessaan ensimmäisenä lähettämään satelliitin ja hieman myöhemmin myös ihmisen maata kiertävälle radalle, joten amerikkalaiset asettivat tavoitteekseen lähettää ensimmäisenä ihmisen kuuhun.

Tunnettu tarina kertoo presidentti John F. Kennedyn vierailleen Yhdysvaltain liittohallituksen ilmailu- ja avaruushallintoviraston, NASAn päämajassa seuraamassa kuulentoprojektin edistymistä. Vierailunsa aikana hän tapasi lukemattomia insinöörejä, sotilasjohtajia ja astronauttikoulutuksessa olevia avaruuslentäjiä, joiden rooleista, vastuualueista ja osallisuudesta projektiin hän aidosti kiinnostuneena valtionpäämiehenä kyseli.

Seurueen tehdessä jo lähtöä, Kennedy kiinnitti huomionsa käytävällä lattiaa lakaisevaan talonmieheen. Presidentti pysähtyi myös hänen kohdallaan ja kysyi, mitä tämän toimenkuvaan kuului.

Talonmies vastasi ylpeänä: “herra presidentti, autan lähettämään ihmisen kuuhun!“.

Talonmies tiesi oman työnsä olevan tärkeä osa suurempaa kokonaisuutta, että sillä oli tärkeä rooli koko organisaation yhteisen päämäärän saavuttamisessa, ja sen vuoksi roskien lakaisu tuntui mielekkäältä ja merkitykselliseltä.

Samaa asennetta ja yhteiseen päämäärään tähtäävää toimintaa edustaa myös Keradur. Emme ainoastaan siivoa toimitiloja, me autamme asiakasyrityksiämme rakentamaan positiivisempaa imagoa ja menestyksekkäämpää liiketoimintaa!

Ole minuun yhteydessä

Tarvitsetko tarjouksen siivouksesta? Arvioin jokaisen tilan yksilöllisesti riippuen siivousohjelman laajuudesta ja rytmistä. Ota minuun yhteyttä ja kerro minkälainen siivoustarpeenne on. Vastaan sinulle mahdollisimman pian.










    Hyväksyn tietosuojaselosteen
    Olen lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen